Testamentti

Kaupallinen yhteistyö Aatos.app

Testamentti kivenä kengässä

Kun ikää, kokemusta ja mahdollista varallisuutta alkaa elämän polulla karttumaan, suurimmalla osalla tulee jossain vaiheessa väistämättä mieleen testamentti ja sen laatiminen. Itse muistelen ajatelleeni testamentin tekoa ensimmäisen kerran täytettyäni neljäkymmentä vuotta. Ensimmäisestä ajatuksesta testamentin laatimiseen kesti siis lähes vuosikymmen.

Ajatus testamentin tarpeellisuudesta on siis vielä pitkä matka siihen, että henkilö saa kyseisen juridisen asiakirjan kaikkine ehtoineen asianmukaisesti säilöttyä perinnönjakoa odottamaan. Vaikka lakiasiaintoimistot ovat tehneet viime vuosina kovasti markkinointityötä profiloituakseen matalan kynnyksen palveluna, voi kynnys lakimiehen toimistoon olla vielä monelle liian korkea. 

Omalla kohdallani pääsin prosessissa joskus kauan sitten siihen vaiheeseen, että Googlailin paikallisia lakitoimistoja. Koko prosessin vaatimasta (lakimiehen kalliista) ajankäytöstä ja siten negatiivisesti yllättävästä loppulaskusta sai ajatuksen tehtävän suorittamisesta katkeamaan kovin helposti. 

Uinuva testamenttiprojektini otti harppauksen eteenpäin, kun törmäsin Veronmaksajien Taloustaito- lehdessä artikkeliin, jossa kerrottiin erilaisista digitaalisista juridiikan palveluista. Eräs palveluista oli Aatos.app, mihin päätin tutustua tarkemmin. Jutun perusteella Aatoksella voi laatia testamentin vaivattomasti netissä, hintaan, joka olisi valistuneiden arvailujen perusteella murto-osia perinteiseen lakitoimistossa käyntiin verrattuna.

Disclaimer

Tässä kohtaa lukijalle (ja verottajalle) tiedoksi. Tätä ennen en ole koskaan suostunut kaupallisiin yhteistyöehdotuksiin, vaikka niitä on jokunen tarjottu. Yleensä tarjottu tuote tai palvelu on ollut sellainen, mistä en ole kokenut saavani lisäarvoa. Mutta ennen Aatoksen testaamista nuukana miehenä sain idean itse ehdottaa kaupallista yhteistyötä Aatoksen palvelun tarjoajan kanssa. Sopimuksen mukaisesti laadin testamentin Aatoksella kuluitta ja kerron kokemuksista tässä artikkelissa. 

Testamentti Aatoksella

Avainsanoja Aatoksen testamentissa on helppous, nopeus, digitaalisuus ja hinnoittelu. Testamentin laadinta aloitetaan alkukartoituksella, jossa sovellus kysyy erilaisia asioita henkilön elämäntilanteesta ja toiveista testamentin suhteen. Aluksi monivalintakysymykset ovat helppoja, kuten “onko sinulla kumppania”, joihin vastataan hiirtä tai sormella napauttamalla, riippuen siitä, onko sovellus avattu pöytäkoneella vai mobiilisti älypuhelimella.

Kartoituksen edetessä kysymykset muuttuvat haastavammiksi. Ensimmäisen kerran jouduin raapimaan päätäni kohdassa, jossa kysyttiin, haluanko laatia testamentin kumppanini kanssa vai yksin. Kysymys oli sinänsä helppo ja minun tapauksessani, että “yksin”, mutta en varmuudella tiennyt mitä tämä jatkon kannalta tarkoittaa. Lähinnä tuli mieleen, että miten pystyn kuoleman varalta puolisoni aseman turvaamaan ja miten se täytyy testamentissa huomioida. 

Olemme tehneet puolisoni kanssa avioehdon, joka koskettaa vain erotilannetta. Kuoleman varalta puolisollani on edelleen avio-oikeus yhteiseen omaisuuteen, joten tässä tapauksessa testamentin laatijan näkemyksen perusteella lesken asema on turvattu, eikä sitä tarvitse erikseen testamentissa huomioida.

Tämä asia kuitenkin hiersi sen verran, että testasin palvelun luvattua juridista apua. Lähetin asiaa koskevan kysymyksen sovelluksen ylänurkasta chattiin ja suureksi yllätykseksi sain vastauksen oikealta ihmiseltä, lakimieheltä, sähköpostiini kahdeksassa minuutissa. Prosessin edetessä sähköpostiketju täyttyi muutamista tarkentavista kysymyksistä, joihin sain vastauksen aina viimeistään seuraavana päivänä.

Selvitin esimerkiksi sen, miten testamentin laadinnassa huomioidaan lesken elinikäinen hallintaoikeus meidän yhteiseen asuntoon ja miten varmistetaan, ettei rintaperillisten puolisoilla ei ole avio-oikeutta perittyyn omaisuuteen tai sen tuottoon. Sain myös näihin kysymyksiin selkeän vastauksen ja vielä teknisen tuen kaupan päälle. 

Prosessin loppuvaiheessa selvitetään kuinka omaisuuden halutaan jaettavan perillisten kesken. Testamentissa voidaan huomioida myös henkilöitä tai järjestöjä, jotka eivät automaattisesti kuulu perintökaareen. Myös yksittäisiä omaisuuslajeja voidaan korvamerkitä tietyille perillisille.

Aatoksen sovelluksessa on selkeästi mietitty sen teknistä toteutusta. Kysymyspatteristoa on helppo kahlata edestakaisin alusta loppuun, kun lomakkeisto muistaa jokaisen monivalintavastauksen tai täytetyn kentän. Ja vaikka henkilö joutuu todennäköisesti jättämään testamentin laatimisen kesken, kirjautumisen jälkeen hän pääsee aina takaisin lomakkeelle sähköpostin linkin avulla juuri siihen kohtaan, mihin edellisellä kerralla prosessi jäi kesken. Myös valmiit asiakirjat säilytetään Oma Aatos- tilillä ajasta ikuisuuteen. 

Testamentin alkuvaiheessa Aatos väittää testamentin laatimisessa kestävän yleensä noin 10 minuuttia, mitä en testin perusteella allekirjoita. Testamenttiprosessiin liittyvä aika ja päänvaiva riippuu luonnollisesti siitä, kuinka paljon testamentin laatijalla on omaisuutta, perillisiä ja muita liikkuvia osia, joita testamentissa tulee huomioida.

Ennen testamentin laatimista, teki sen sitten Aatoksella tai lakimiehen toimistossa on hyvä olla jollain tapaa perillä perusasioista, kuten puolisoiden avio-oikeudesta ja miten se vaikuttaa testamenttiin, ja miettiä etukäteen miten haluaa omaisuuden kuoleman jälkeen jaettavan. 

Joka tapauksessa skeptinen luonteeni tuli Aatoksella yllätetyksi. Testamentin laatiminen oli yllättävän kivutonta – sovellus toimi teknisesti jouhevasti alustasta riippumatta. Vaikea sanoa, kuinka hyvin juridinen tuki skaalautuu käyttäjien lisääntyessä, mutta testivaiheessa juridinen ja tekninen tuki oli selkeää ja erittäin nopeaa. Lopputulemana voi todeta palvelun olevan ehdottomasti hintansa väärti, vaikka en siitä mitään maksanutkaan. 

Aatos.app -testamenttipalveluun tästä