Säästämisen paradoksi

railroad-track-16776_1280

Isossa kuvassa säästäminen voidaan jakaa kokonaista kansantaloutta, kotitaloutta tai yksittäistä henkilöä koskevaksi teemaksi. Luonnollisesti kansantalouden näkövinkkelistä katsottuna puhutaan isoista rahoista. Suomessa on kohta 10 vuotta väännetty kättä siitä, olisiko kansantalouden kannalta parasta säästää vai elvyttää.

Säästämisen paradoksi kansantalouden vinkkelistä tulee esille, kun kansalaiset alkavat talouden laskukauden aikana säästämään ja tämän on oletettu luonnollisesti hidastavan talouden kasvua entisestään. Luonnollisesti vasemmisto on Keynesiläisen elvytyspolitiikan kannalla, kun taas porvaripuolueet ovat valinneet säästölinjan.

Tällä hetkellä meillä on porvarihallitus populistisella apupuolueella vahvistettuna, joten aika näyttänee, kuinka harjoituksissa käy. Jos jotain pitäisi veikata, meillä on seuraavien eduskuntavaalien jälkeen vaihteeksi vasemmistovetoinen hallitus, joten veivaaminen luultavasti lähtee takaisin toiseen suuntaan. Tuloksena tästä on ainakin, että kansantalouden velkaantuminen jatkuu edelleen ja poliittiset etupiirit saavat aineksia vaaliteemoihin jatkossakin.

Kansalaisen paradoksi

Pienen ihmisen pää on monesti liian pieni miettimään asioita kokonaisen kansantalouden näkövinkkelistä, eikä niin ison kuvan hahmottaminen ole välttämättä edes kovin mielenkiintoista. Tärkeämpää on tutkia säästämisen paradoksia kotitalouden tai yksittäisen kansalaisen näkövinkkelistä.

Jos kansantalouden viitekehyksessä elvyttävä talouspolitiikka saattaa olla jotenkin perusteltua, yksityisen kuluttajan näkövinkkelistä ajatus on kestämätön. Toisin kuin valtion, joka näyttää voivan velkaantua “rajattomasti”, yksittäisen kansalaisen kohdalla raja tulee vastaan nopeasti.

Koko 2010- luvun suomen talouskasvu on ollut historiallisen heikkoa. Pari vuotta sitten saatiin jo merkkejä orastavasta kasvusta, mutta hyvät tulokset ovat olleet pitkälti yksityisen kulutuksen ansiota. Viime aikoina onneksi vientiteollisuudesta on kuulunut myös hyviä uutisia.

Aika ajoin talouden asiantuntijat ovat toisaalta huolissaan yksityisen kulutuksen hiipumisesta ja samaan aikaan kyseinen porukka siunaa kansalaisten jatkuvaa velkaantumista.

Suomalaisten kotitalouksien velkaantumisaste on kasvanut tappavan tasaiseen tahtiin kohta parikymmentä vuotta. Tilastokeskuksen tuoreimmat luvut kertovat viime vuodelta viimeiseltä neljännekseltä, että säästämisaste (säästöön jäävä osuus käytettävissä olevista tuloista) on pysynyt negatiivisena kohta kaksi vuotta (kuva 1.). Tämä tarkoittaa sitä, että kotitalouksissa eletään tällä hetkellä jatkuvasti velaksi.

 

Sieppaa2

Kuva 1. Lähde: Tilastokeskus 20.12.2017

Hyvin voipi valtio

Suomalaiset ovat vuosikymmenten saatossa tottuneet ajatukseen, että loppupelissä hyvinvointivaltio tulee ja pelastaa. Tiedämme varmuudella, että tulevaisuudessa väestöllinen huoltosuhde heikkenee. Tilastokeskuksen ennusteen mukaan yli 65-vuotiaiden osuus nousee noin 30% vuoteen 2030 mennessä.

Tämä tarkoittaa lisääntyviä sote- kuluja ja sitä kautta paineita julkiselle taloudelle, samaan aikaan kun valtion velkaantuminen pitäisi saada pysäytettyä. Hyvinvointivaltio, siinä mielessä kuin olemme sen tottuneet näkemään, saattaa tulevaisuudessa tulla tiensä päähän. Tästä huolimatta emme sisäistä säästämisen etuja, vaan kulutamme kokonaisena kansana edelleen enemmän kuin tienaamme.

Yksityinen kulutus pitää osaltaan talouden rattaat öljyttynä, mutta samalla kotitaloudet velkaantuvan pahasti. Vaikka isossa kuvassa tasapainon löytyminen näyttää mahdottomalta, jokainen voi tahollaan miettiä miten löytää tasapaino omaan talouteen.

Mun musta joutsen

swan-2422700_1280.jpg

Tunnustan suoraan: Minua pelottaa ja kauhistuttaa ihmiset, joista aistin, etteivät he ole tavanneet vielä mustia joutseniaan. Joille eteneminen on suora viiva, pysyvyys hallittavissa ja menestyminen vain omasta tahdosta kiinni. On kuin heistä puuttuisi särö, johon lähimmäinen voi tarttua. – kirjoittaa Unna Lehtipuu mainiossa blogissaan.

Mustalla joutsenella tarkoitetaan tapahtumaa, jota ei voida ennustaa, mutta sen kanssa on helppo olla jälkiviisas ja sen vaikutus kohteeseen on valtaisa. Mustan joutsenen ilmaantuminen vaikuttaa kohteeseen yleensä negatiivisesti, mutta se voi olla myös positiivinen ongelma.

Vaikka mustalla joutsenella monesti viitataan talouden kontekstissa tapahtuvaan tilanteeseen, sen luonnetta on helppo laajentaa myös muille osa-alueille.  

Minäkin voin tunnustaa: olen Unnaa kauhistuttava ihminen, joka ei ole vielä kohdannut omaa mustaa joutsentaan. Toki minunkin elämänjanaan mahtuu ikäviä asioita, kuten avioero ja läheisen ihmisen kuolema, mutta en koe niiden vaikutusten olevan mustan joutsenen kaltainen. Ne eivät ole tulleet kovin suurena yllätyksenä, eikä jälki ole ollut tuhoisaa.

Varautuminen muutokseen on aina yksilöllistä.
Joltain saattaa puuttua näkemys,
toiselta mahdollisuudet.

Kun elämänkokemusta kertyy, alkaa ymmärtämään elämän rajallisuuden. Nuorena mieli on levoton, eikä se ei huolehdi huomisesta. Vanhempana taas saattaa kuulla siipien havinaa vähän joka suunnalta.

Varautuminen muutokseen on aina yksilöllistä. Joltain saattaa puuttua näkemys, toiselta mahdollisuudet. Mikä jollekin on luonnollista, ei toiselle tule edes pieneen mieleen.

Vanhemmiten olen tunnistanut itsessäni ihmistyypin, joka varaa lentoliput heti kun ne tulevat myyntiin, maksaa laskut tilipäivänä, jolla on aina ylimääräinen kahvipaketti kaapissa, ennen kuin edellinen loppuu ja joka pitää liikenteessä vähintään kahden katuvalotolpan turvavälin edellä ajavaan.

Elämä mukanaan tuoma kokemus on johtanut siihen, että olen koettanut varautua muutoksiin, joita kohtalaisen suurella todennäköisyydellä se tuo vielä tullessaan – työkaluilla, joihin minulta löytyy henkistä, fyysistä ja taloudellista potentiaalia.

Kun ymmärtää oman rajallisuuden vaikuttaa,
se ei luo ahdistusta,
vaan tuo armollisuutta elämää kohtaan.

Moni voi varmasti allekirjoittaa, että ihmiselle tärkeät asiat ovat melko universaaleja. Minäkin arvostan hyvää terveyttä, rakkaita ihmissuhteita, taloudellista tasapainoa ja omaa perhettä. Yhtä monelle se voi tuottaa äärimmäistä tuskaa, jos näistä elämän tärkeimmistä asioista joutuu jollain tapaa luopumaan.

Kannattaa yrittää miettiä tilanteita, jotka saattavat elämän pois raiteiltaan ja yrittää varautua niihin etukäteen, omia resursseja hyväksi käyttäen.

Rakkaita ystäviä kannattaa arvostaa, omaa rakastaan voi helliä, vielä kun hän istuu siinä vierellä. Omaa terveyttä voi edistää kuntoilemalla ja syömällä terveellisesti, talouttaan voi vahvistaa säästämällä. Työttömyyteen tai sen uhkaan voi yrittää varautua opiskelemalla.

Varautuminen etukäteen on kuitenkin huomattavasti helpompaa, suhteessa siihen kuinka äärimmäisen vaikeaa muutosta on hallita jälkikäteen.

Jo pelkkä illuusio siitä, että pystyy pitämään elämänlankaa omissa käsissä, tuo mielenrauhaa – samalla kun ymmärtää oman rajallisuuden vaikuttaa, se ei luo ahdistusta, vaan tuo armollisuutta elämää kohtaan.

Lyömätön sijoitusstrategia

pier-407252_1280

Sijoitusstrategiana passiivinen indeksisijoittaminen on ollut aina lähellä sydäntäni, vaikka blogia seuraava lukija tietää minun eksyneeni välillä osakepoiminnan pimeille poluille. Valaisen tässä artikkelissa, miksi indeksisijoittaminen on mielestäni edelleen voittamaton sijoitusstrategia ja mitä ongelmia suorien osakkeiden omistaminen pitää sisällään.

Indeksisijoittaminen tarkoittaa sijoittamista indeksi- tai ETF- rahastoon, joka seuraa tarkasti ennalta määriteltyä vertailuindeksiä. Esimerkiksi maailman seuratuin vertailuindeksi on Yhdysvaltojen osakemarkkinoita seuraava S&P 500 -indeksi, joka pitää sisällään 500 vaihdetuinta yhtiötä New Yorkin pörssistä.

Kun henkilö päättää sijoittaa indeksiin (esim. S&P 500), hän ei yritä poimia näkemyksen perusteella yksittäisiä yhtiötä salkkuunsa, vaan ostaa kerralla siivun indeksin sisältämästä viidestäsadasta yrityksestä. Tämä onnistuu hankkimalla indeksiä seuraavaa ETF- rahastoa, joita ko. indeksin kohdalla löytyy lukematon määrä (esim.  db x-trackers S&P 500 UCITS ETF).

Passiivisuus sijoittamisessa taas tarkoittaa, ettei sijoittaja pyri aktiiviseen kaupankäyntiin, vaan salkkua kasvatetaan ja tasapainotetaan pääsääntöisesti vain ostojen avulla. Liiallinen aktiivisuus nostaa aina merkintä- ja myytikuluja, jotka pitkässä juoksussa heikentävät sijoitussalkun tuottoa.

Indeksin lyöminen on lähes mahdotonta

Tutkimuksesta riippuen vähintään kaksi kolmasosaa aktiivisten rahastojen hoitajista, jotka ovat rahoitusalan ammattilaisia, eivät pysty osakepoiminnalla voittamaan vertailuindeksiä. Heikompien tulosten perusteella vain yksi kymmenestä salkunhoitajista pystyy voittamaan indeksin.

Vuodesta 2001 alkaneen seurannan perusteella amerikkalaisista osakerahastoista jopa 84% on hävinnyt vertailuindeksilleen (SPIVA u.s Scorecard 2016). Euroopassa vastaava luku kymmenen vuoden tarkastelujaksolla kertoo 87% ammattilaisista epäonnistuvan osakepoiminnassa (SPIVA europe Scorecard 2015).

Suurin syy aktiivisten rahastojen heikkoon menestykseen löytyy niiden kulurakenteesta. Osakemarkkinoiden keskimääräinen pitkän aikavälin tuotto on noin 7,7%. Jos aktiivisen rahaston hallinnointipalkkio on 1%:n suurempi kuin kulutehokkaan rahaston, sen suhteellisen tuoton täytyy olla 15% suurempi voittaakseen indeksin.

Tähän liittyvä kurimus on myös pienen osakepoimijan tuskana. Riippuen täysin osakepoiminnan kuluista, lähtökohtaisesti indeksin voittaminen on haastavaa, varsinkin kun markkinoilla on täysin kuluttomia osakeindeksirahastoja.

Jos osakepoiminta on tuskallista fundamentteja työkseen miettivälle ammattilaiselle, ei se helppoa ole tavalliselle tuulipukusijoittajalle. Tähän yhtälöön kun lisätään muuttujaksi valitettava totuus, ettei yksittäisten yhtiöiden tunnusluvuilla ole välttämättä mitään järjellistä tekemistä sen todellisen arvostuksen kanssa, alkaa osakepoiminta muistuttaa enemmän lottoamista.

Osakepoiminta herättää tunteet

Aina kun olen lähtenyt poimimaan yhtiöitä Helsingin pörssistä, olen löytänyt strategian muutokselle todella hyviä perusteluita. Viimeisin oli yhtiöiden osinkotuottojen muodostama, vuosittain kehittyvä kassavirta. Osinkotuottoon perustuva kassavirtastrategia ei ole välttämättä huono – ainakaan jos sitä pystyy noudattamaan.

Ensimmäinen ongelma mihin itse törmään yksittäisten yhtiöiden omistamisessa, ovat tutut sijoittajia vaivaavat tunteet. Toisin kuin passiivisen ETF- rahaston lyhyen aikavälin liikkeet eivät kiinnosta pätkääkään, yksittäisten yhtiöiden päiväkohtaisia muutoksia joudun seuraamaan lähes päivittäin.

Kurssien päivittäinen seuraaminen altistaa tunteille, jotka pahimmillaan laittavat hyvänkin sijoitussuunnitelman koetukselle. Reagoinnit (suunnittelemattomat ostot tai myynnit) johtavat kasvaviin kuluihin, jolloin indeksi lyöminen käy entistä vaikeammaksi. Sijoittajat joita ei salkun lyhyen aikavälin muutokset kiinnosta, pärjäävät paremmin.

Osakepoimija voi olla myös passiivinen omistaja, jos omistaa lehmän hermot. Tästä huolimatta indeksisijoittajalla on muutama ässä tuulipuvun hiassa, jotka pidentävät etumatkaa.

Se hajautus

Parhaimmillaan indeksisijoittaja saa 0,20% vuotuisella hallinnointipalkkiolla hajautuksen ~1600 yritykseen, jotka toimivat kymmenissä eri maissa (iShares Core MSCI World UCITS ETF).

Osakkeiden säilytys arvo-osuustilillä on nykyään onneksi ilmaista, mutta koska hyvin hajautettuun osakesalkkuun täytyy lisätä yhtiö kerrallaan, saattaa hankintahinta välityspalkkioiden ansiosta nousta pilviin, ja siitä huolimatta hajautus jää kovin vaisuksi.

Indeksisijoittajalle hajauttamiseen riittää tasan yksi arvopaperi – kyseinen ETF- rahasto, jota parhaimmillaan saa salkun täytteeksi ilman välityspalkkiota, jos käyttää Nordnetin ETF- kuukausisäästämistä.

Osinkojen vero-ongelma

Suorien osakkeiden tuotto perustuu joko yhtiön arvonnousuun pörssissä tai osinkojen tuottamaan kassavirtaan. Kun yksittäisen yhtiön arvostusta on vaikea perustaa mihinkään järjelliseen analyysiin, moni sijoittaja luottaa kasvavaan osinkovirtaan.

Sijoittajan kannalta ei ole periaatteessa merkitystä maksaako yhtiö osan tuloksestaan osinkoina ulos, muuten kuin verotuksen kannalta. Nimittäin jokaisesta sijoittajan tilille maksetusta osinkoeurosta verottaja nappaa sitä ennen oman osuutensa. Tämä heikentää osakepoimijan asemia entisestään taistelussa indeksiä vastaan.

Tästä syystä sijoittajan kannalta yhtiön olisi järkevämpää lisätä tulos kokonaisuudessaan kasvua silmällä pitäen yrityksen taseeseen. Indeksirahastojen kasvuosuuksien etuna on osinkojen verovapaus. Kun osingot sijoitetaan uudelleen rahaston indeksin mukaisiin osakkeisiin, sijoittajalle ei tule tuottoa nakertavia veroseuraamuksia.

Indeksisijoittajan kiirastuli

Sijoittamiseen liittyvä jännitys on elementti, mikä tekee siitä kiehtovaa. Passiivinen indeksisijoittaminen on kaikkea muuta kuin jännittävää – se on äärimmäisen tylsää. Varsinkin jos siitä on tehnyt itselleen automaation, jonka voi kokonaan unohtaa.

Toisaalta tunnen henkilöitä, joita sijoittaminen ei kiinnosta tippaakaan, mutta silti he haluaisivat sijoittaa. Näille henkilöille passiivinen indeksisijoittaminen sopii paremmin kuin hyvin.

Minäkin pidän jännityksestä sopivina annoksina, kunhan sillä ei ole varmuudella negatiivista vaikutusta sijoitusteni tuottoihin pitkällä tähtäimellä. Yritän tälläkin hetkellä miettiä erilaisia tapoja sijoittaa, jotka eivät välttämättä liity mitenkään arvopapereihin.

Passiivinen indeksisijoittaminen tulee kuitenkin olemaan jatkossakin sijoitussuunnitelmani pettämätön kivijalka.

 

Mikään yllä esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä.